Hello everyone, we're back! 

You may be wondering why we stopped updating the blog so early on our trip. The problem was the internet connection in most places but it was already poor in Lembongan. We had a hard time uploading anything to the blog, especially the photos. Although we had our own internet connection in many places (which was still working under the hotel connection), it was too slow to upload even one picture. The frustration led us to quit updating, because the blog is quite boring without photos. But we'll try and write our travel story now, so you'll know how it all went.

On the local boat to Lembongan

First of all, we decided to do the Divemaster-course on this trip because we're travelling so long with loads of time for it. We chose to go to Lembongan island again as we liked the island and the diving there when we visited it the first time in 2012 and because we were pleased with our dive shop Lembongan Dive Center (for short LDC). We planned to do the course in two months, which is a good time for the course, and we did do the course in that time, but in two parts. More about that later.

Divemaster course material

In 2012 we took a Rocky fast boat from Sanur, Bali,which takes about 30 minutes to Lembongan. It costs more than the local boat, so this time we decided to save money and cross with the local boat. We were a bit worried about it, as they tend to overpack these boats with people, animals and food and sometimes these boats sink because of this. We had luck though as our boat only had as much tourists as there were seats and no chicken:) The trip took about an hour and cost 125,000 IDR one way. Rocky roundtrip costs 450,000, car service included. We went to our dive shop first to say hello and drop our dive gear and got a warm welcome. They still remembered us and were immediately joking around.What a great staff.

Lembongan Dive Center. Don't let its small size fool you, they're professionals and know the dive sites like their own pockets.

A few things had changed since our last visit here. Some new buildings had emerged like our Widia Homestay, and an ATM now lies in the corner of Warung 99 right on the beach. It doesn't always work, so it's still better to bring cash to the island. And many companies here like to have their payments in cash. Our homestay was nice. Because we stayed on the island long (first planned to be here two months, but our plans changed due to an accident), we got a good price and a kitchen for our use too. There was a cabin with locks in our room, air condition, fan and a bathroom. We asked for fridge too and got it. There's no swimming pool or sunbathing area, just a small garden, so for those we had to go to the beach.

Lembongan beach at the Jungut Batu village.

The Lembongan main beach is not a usual beach though. There aren't much swimmers or sunbathers, most what you see is all sorts of boats, seaweed plantations and local people picking up worms from the sand for fishing. What mostly ruins the Lembongan beach for swimming and sunbathing are the boats, they're scattered everywhere, not just in one spot. So you have to watch out for the anchor lines, the boats coming and going, etc. The surfers are further away and the daily cruise boats stay close to the surfing area too, which is called the Playgrounds. There are all kinds of water sports on offer. The sunbathers stick to the hotel areas that provide chairs etc for them. The hotels on the cliff are more expensive.

Sea weed farming close to the beach

Drying seaweed

We started diving the next day from arrival. First we had to check our dive gear so they were working properly and couldn't take our cameras with us. Or could have, but decided to leave them for later. Of course we saw mantas then! Luckily our dive buddy had a camera so we got photos from her. Also saw a new nudibranch, scorpionfish, pipefish, octopus (my favourite), leaf fish, cuttlefish, flounders, thornback cowfish, etc. What a good start!

 Manta, a big star of the ocean.

The Panther Grouper, Cromileptes altivelis. Also known as the Polka-Dot Grouper.

Some nudibranches found in Indonesia. Can you spot these eight?

Lembongan has good dive spots, but most dives are in currents, which isn't always fun or good for beginners. Even advanced divers sometimes have difficulties here in strong currents. The "best" drift dive - I say best, because I love good drift dives you can go along with - I heard done here lead from Mangrove point to the Mushroom Beach area, and it only took them forty minutes to dive about two kilometers! They went with the current all the way. My best drift dive so far was in Palau where we started from the middle of the ocean, went with the drift in Ulong Channel and ended up on the beach. That dive was a few kilometers too, we couldn't see our boat anymore, we were so far away. It was nice to end the dive on the beach.

We cooked our first meal with tempeh, vegetables and noodle and it cost 8 cents. Can't get a dinner that cheap from many places. We bought two large bags of groceries in China and it all cost FIVE euros! In Finland that would cost about 80.- euros. What a difference! Sometimes we ate at a local restaurant here, but tried to save money. It's cheaper to make your own dinner. One of our favourite place in Lembongan is Hero's Warung right on the beach. Another one where we like to eat a tofuburger and a milkshake is Pondok Jenggala. Other good ones are Ketut Warung, Bungalow 7, Ulu and Pondok Baruna.

Tempeh with vegetables, noodles and coconut sauce.

Our shop. The owner speaks english and always picks you the best veggies and fruits.

A good drink in the heat.

There's this saying "Bali belly" here, and I got my first experience of that already on our first trip to Bali in 2010. We had milkshakes in Gili Trawangan before we left to Kuta. As we went for a beach walk later in Kuta I soon noticed I wasn't feeling right at all. Right after we got to the beach where people were cuddling romantically in the sunset I couldn't stop myself, but threw up right behind this romantic couple. Oops, so sorry! We rushed to the hotel and I got so sick I thought we had to go to a hospital. I kept drinking a lot of water and took a few carbon tablets. Strangely before morning I was quite ok and was able to fly, we had a flight that morning of course! This was my first experience of Bali belly and every time we've come to Bali I've been sick for a few hours, but not nearly as badly as the first time. When we travel I always bring probiotic tablets with me to keep my stomach in some balance, but they don't really work against the worst bacteria.

Hero's Warung on right.

Every island is different. In Gili Trawangan you don't find dogs but only cats, and in Lembongan it's pretty much the other way around. Also small islands tend to get rats running around in many smaller local shops. Some packages are dirty from their feces, so this also contributes to the belly problem. In many places the fruits and vegetables also lie openly around for hours for any critters and bugs to chew on them, so this is a problem too. But hand hygiene could be the number one problem for stomach issues. It is kinda hard to avoid the belly problem here, but it's usually a minor problem. The Balinese people don't like to kill animals, it brings bad karma. I'm not towards killing either, but I would do my best to keep places clean. All in all during our year travel I got six food poisonings and every one of them was in Indonesia. And it didn't matter where you ate at, it could be an expensive restaurant or street food, even a place recommended by TripAdvisor or Lonely Planet. You just have to take your chances.

Warung D&B, a popular restaurant for cheap and simple dinners.

Ketut helping us out in the Widia homestay kitchen the first time.

Monkeys, art and J. Roberts

It wasn't a long trip to reach Ubud from the airport, took about an hour and a half. People, especially women in their forties come here to find themselves, following the footsteps of Julia Roberts after she starred in the movie Eat, Pray, Love, that was partly filmed here. We weren't here for that reason though. We wanted to spend a few days somewhere close to nature before going to Lembongan and Ubud seemed like an idyllic place.







Once you were there you could immediately see what it was all about. The streets are invaded by women and the two main streets are built around tourism, spiritual stuff and art in many forms. Many shops sell expensive brands, which was annoying. You can't escape cashing in even in a place like this. The spiritual side is well represented too. There are spas, yoga, massage, cooking and handicraft classes and while trekking you learn about the local herbs and plants and their purpose.





We stayed three nights in Ubud, in a homestay that cost 12.- euros per night. We are travelling with a low budget, so this had to do. Like before on our travels we knew exactly what we get with such money, so we don't stress about terrible places anymore, but rather make up loads of jokes about their faults. Our place was on the main street, close to the Monkey Forest and a big food market. We had a bed, closet, fan, toilet and a shower in the room. The lock on our door was merely to ease our minds, anyone could've kicked the door right in with little effort.

Our bed had seen better days, it was only a question of days and weeks when it was gonna drop the sleeping beauties off of it. The sink was leaking, and we had a bucket under it so the floor didn't flood all the time. The bucket still filled during the night and we had to carefully adjust the scoop under the leak so that we weren't kept awake by the sound of the dripping water. This thing could've been fixed in five minutes, but nobody bothered. We were supposed to have warm water too, but no. Later we actually realized, that it isn't necessary. The hot Bali weathers wear you out fast, and after you get to the hotel from your daily activities all you really need is a cold shower to make you think straight again.

On Thursday we went to the Monkey Forest.











Before entering the grounds you are warned to hide your belongings, even your sunglasses, so we did. I still had a handbag, so I kept it close to me. Some people bought bananas for the monkeys, but I didn't want any wild monkeys jumping on me, so we entered without goods.

It didn't take long, when one monkey jumped on one of the tourists for the banana and one after someone's glasses. I thought I was quite safe, but soon one monkey ran towards me and jumped on my bag and started tearing it from me. I hissed at it and stomped my feet and I guess it got scared and annoyed a bit, because it showed its large teeth at me, but then decided it was best to back off. For a moment I thought it was gonna bite me. You should have your rabies etc shots before you come here. After this we didn't see any alarming behaviour anymore, only calm monkeys being fed. It was fun to watch the monkeys trying to open some tough seeds by rolling them between the concrete and their hands and other clever behaviour. While watching the monkeys under the trees you have to be careful, because the monkeys are everywhere, and one of them was nearly above us and suddenly started peeing! Luckily nobody was under the "shower":)

The best parts in the forest (a small forest really, takes about 20 minutes to walk it through, if you don't stop to watch the monkeys) were the babies. There were a few, so they got most of our attention.



We also saw grooming, fighting, the monkey cemetery and a small temple.

The hilarious bit was this monkey though:))

The rest of the day we walked around town, caught a glimpse of school kids at their class outside. It was a strange class, they were clapping their hands in rhythm in a circle and nothing else.

Strangely there aren't much stray dogs or cats in Ubud. The money exchange course was much better here than at the airport, but airports usually aren't the best places to exchange money. Also noticed our food market was cheaper than the street vendors. Later we went for a massage close to our homestay. I asked for a strong massage, and got one. As the lady started working on the more sensitive parts below the calf she kept that killer grip. I was too lazy to tell her to loosen the grip. I grinded my teeth together and thought how much bruises is this gonna make. Then she moved to my scalp and I don't like this part in the Balinese massage at all. They start it calmly, but suddenly snap their fingers together to scare the living daylights out of you, so the whole relaxing feeling is gone. Besides this your hair looks like it was smeared with a greasy cutlet because of their oily hands.
It always puzzles me why they do the dirty feet first before moving to the scalp, but the only explanation I've come up with is that doing the scalp last is a good, relaxing finish for it. I only wish they washed their hands before smearing the scalp and face with foot sweat. It was still a good massage and only cost 80 000.- IDR, which is around seven euros.

Because we didn't come to Ubud for anything specific we relaxed on Friday and slept till twelve a.m. We were still jet lagged. In the evening we had dinner at Down To Earth -restaurant on the same street where our homestay is. This restaurant was a heaven for vegetarians, it was hard to choose dinner from all the choices. An average restaurant usually serves one course for vegetarians, so choosing the dinner is usually easy for us, you eat that one course. Now we ordered a honey-vinegarcider, a whole coconut for another drink, gingerbeer, falafel, seitan cooked in two ways, etc. It was a gourmet for us, very good, and cost about 200 000.- IDR ( 16.- euros).

The next morning we headed to Lembongan. While waiting for the car to pick us up we watched the local waste collectors do their job. It isn't easy here, they have to sort everything by hand at the scene. Their clothes must be really hot too. This system pollutes a lot, so the guys were also wearing dust masks.

One interesting drink I found (being a panda fan)

Off we go!

We had an early wake-up call, already at 5.40. I only slept about half an hour, my brain was going somersaults all night about things we might've forgotten to do. My brother and his girlfriend took us to the airport and it was sad saying goodbyes, we had grown even closer to each other since our dad got sick and now we were leaving. But I comforted myself with the thought, that a year goes by really fast. And of course we'll keep in contact with each other, we've got the internet nowadays to ease our lives, remember;)

We passed all the security etc fast, and off we flew to Frankfurt, Germany, at first. There were a lot of police officers everywhere, maybe because of the bombing in Boston, USA. Kari went to buy a deodorant, and when he had paid for it we noticed it was gone from the desk. Some Turkish men had just been there eyeing things weirdly and walked away fast, so the cashier ran after them. She found one of them and the deodorant was there. The man got away with it, the cashier only nodding "oh well", which was weird. You do a crime and that's it? Lucky for Kari they didn't put the blame on him, that would've been a great start for the trip. As we were in Germany, we had to go to Burger King. It is our favourite burger places and Germans have the best BK. We're lacto-ovovegetarians, so we can only eat the veggie burger, but it is sooo delicious. Always worth the visit.

We waited four hours before our next eleven hours flight to Hongkong. It was a stupid but cheap route, as later we flew past Helsinki, 10 hours after we had left Finland. But 500.- euros from flights to Bali is a good price, one way though, and we had time. At the end of the flight we experienced a big thunderstorm with huge lightnings and had some turbulence. It can be scary sometimes, but I enjoyed the lightnings and the clouds were really sinister and huge. I like thunderstorms. Two of the greatest I've experienced were in Florida, USA, where the lightning struck a mast closeby and the whole sky was illuminated, and the other one was at the top of Nohoch Mul, Coba, Mexico. We climbed 120 steps up for a great view over the jungle and as we got there we couldn't come down in an hour, as the lightnings were all over the place. We caught one of them on tape hitting a treetop far away in the jungle, and the smoke coming after it. It was exciting.
In Hongkong we had another four hours of waiting to catch our final flight to Bali. Just when we were getting to the airplane they took our passports and said they'll do an update on them. We were wondering what that was about, but we got to the plane soon after that. Still five hours to go before we were at our first destination for the trip. I couldn't sleep at the plane, I can never sleep there or any other vehicle, but this time it was because I had a South African woman sitting next to me and she wanted to chat nearly the whole flight. It was nice to chat with her, but at this point I was really tired, having slept only about an hour in the last three days. My eyes could hardly keep open while we were talking. I hope she didn't see that, although she knew I hadn't slept well.

As we got to Ngurah Rai airport in Denpasar, Bali, we changed some cash and I changed the terribly warm clothes to lighter ones. The bathroom was in bad state, so bad, that I had to struggle to not wet anything on the flooding floor. Then off we went, next stop Ubud, the city familiar from the movie and book Eat, Pray, Love. That's not why we were going there though.

Divemasterointia

Heh, eipä sitä arvannut, että pääsee taas yllättymään kurssin vaativuudesta. Meillä on jonkun verran sukelluskursseja takana ja ainakin luolasukelluskurssilla yllätyttiin miten vaativa se oli. Silloin ongelmana oli se, että se on tekniikkasukelluskurssi, jossa sukelletaan tuplapulloilla. Eli käytännön tasolla se tarkoitti sitä, että joutui opettelemaan koko sukellustekniikan uudestaan. Etenkin kun luolissa pitää olla täydellinen balanssi ja kellunnanhallinta.

Olihan meillä tiedossa kurssille tultaessa, että käydään läpi kaikki, mitä ollaan opittu sukeltamisesta alkeiskurssista tähän pisteeseen. Ja sitten nuo vesitaitokokeet... 400m uiden ilman varusteita, 800m uinti snorkkelivehkeillä, sukeltajan vetäminen 100m niin, että molemmilla täydet varusteet päällä, 15min kelluminen, jossa 2 viimeistä minuuttia kädet pitää pysyä pinnan yläpuolella ja viimeisenä stressitesti, jossa vaihdetaan kaikki varusteet sukellusparin kanssa pohjalla. Eihän näissä muuten mitään, mutta kun nuo tehdään täällä avovedessä ja aikarajat on tiukat. Aallot, virtaukset ja satavarmasti pidemmät matkat kun nuo mitä oli tarkoitus vetää. Nyt meillä on muut tehtynä paitsi tuo stressitesti, mutta se on varmaankin meille helpoin koska meitä ei tuommoinen juurikaan stressaa. Toisaalta meidän opettaja tietää, että ollaan luolasukeltajia niin eiköhän se ole jotain lisäkikkoja kehitellyt meidän pään menoksi. Siellä saattaa tulla extempore pullojen sulkuja tai sit se pöllii meiltä jotain tai sotkee hiekan tms, mutta ihan sama ei haittaa!

Sitten hassumpi ongelma on se, että meidän pitää tehdä nuo alkeiskurssin skillssit ja esittää ne niin, että ikäänkuin opettaisimme jotain aloittelijaa. Divemaster myös avustaa opettajia ja tätä en tiennyt ennen kurssille tuloa. Noiden OW skilssien ongelma on se, että harjoiteltiin niitä viimeksi 12v sitten. Helppojahan ne ovat, mutta kun ne pitää nyt vetää yhtä hyvin kun opettaja...

Ollaan jo tehty divemasterointi keikkoja jonkin verran. Aika karua meininkiä, varsinkin kun meille on annettu valvottaviksi porukkaa ketkä ovat sukeltaneet viimeksi ties milloin ja muutenkin sukeltajina aika kyseenalaisia. Nusa Lembongan on sukelluspaikkana yksi vaativimmista missä ollaan sukelleltu. Tämä saari on kuuluisa nopeasti vaihtuvista olosuhteista ja varsinkin kovista virtauksistaan. Kokeneet sukeltajat ei virtauksista stressaa, vaikkakin välistä ärsyttää kun virtaus alkaa viemään sua väkisin vauhdilla syvemmälle. Mutta aloittelijoiden kanssa on toisenlainen tilanne, kokoajan täysi paniikki päällä kun ei pysty itse kontrolloimaan sukellusta. Sitten lähdetään pintaa kohti ja meidän täytyy sitten napata ne kiinni ja koittaa rauhoittaa niitä. No eipähän käy aika pitkäksi näillä sukelluksilla.

Meillä on muuten helvetin hyvä opettaja ja se on tärkeetä divemaster kurssilla, koska tällä kurssilla syntyy vähän normaalia tiiviimpi suhde opettajan ja oppilaan välille. Ollanhan tässä kuitenkin 5-6 viikkoa pitkät päivät kimpassa, niin olisi suotavaa että opettaja on hyvä ja henkilökohtaiset kemiat kohdillaan. Paul on britti ja oli yllättynyt, että ramppaamme siellä festareilla joka vuosi ja sitten vielä se, että me digataan brittikomedioista. Juteltiin pitkät tovit Karl Pilkingtonista, joka taitaa olla jo suomalaisillekin tuttu, kun ääliö ulkomailla (An Idiot Abroad) alkoi pyöriä tv2:lla jokin aika sitten.

Divemaster manuaali on jo melkein luettu ja paria viimeistä osiota vaille jo tarkistettukin. Seuraavaksi taidamme tehdä nuo kirjalliset kokeet ja sitten taas jatketaan vesiharjotteiden parissa. Edellä mainittujen lisäksi pitää myös alkaa treenaamaan sukellusbriiffauksia, tehdä sukelluskarttoja, hätätilannesuunnittelua ja miljoona muuta pikkujuttua. Ensiapukurssin kertaus ja hätähapen käytönkin treenasimme muutama päivä sitten.

No, miltä nyt tuntuu...

Tänne lähdettäessä ajattelin, että tämä on ikäänkuin normireissu, mutta vaan pidempi. Nyt sitten on hiukan toisenlainen fiilis, koska pitää sniiduilla rahan kanssa. Meillä ei ole varsinaista budjettia, mutta mitä vähemmän menee rahaa sen parempi. Vaihdettiin molemmat tänne tultaessa 400€ paikalliseksi valuutaksi ja vielä taitaa olla n. 100€ jäljellä. Eli ihan kohtalaisesti on mennyt, kun tässä on kuitenkin ollut kaikkea pientä ostettavaa, että pärjätään täällä. Eli ensimmäisen kuukauden budjetti jää alle 1000€ kahdelta hengeltä.

Asutaan Widia Homestay nimisessä resortissa, pieni paikka jossa on vain 5 huonetta ja kaksi uutta on parhaillaan rakenteillaan. Vaadittiin huoneeseen jääkaappi ennenkuin tultiin tänne ja olihan se siellä odottamassa. Sitten meillä on ulkona keittiö, jota saadaan käyttää. Ollaan nyt tehty about puolet illallisista itse. Itse tehdyn evään hinnaksi tulee muutamia kymmeniä senttejä, kun taas ulkona syödessä voi mennä jopa 10€ kahdelta. Aamiaiset tehdään itse ja lounas tulee sukelluskeskukselta.

Tää mesta missä ollaan on pieni, ei juurikaan muuta tekemistä sukeltamisen lisäksi. Netti on pirun hidas, ei tarvitse paljon youtuubeja ja netflixejä katella. Baareissa ei jaksa riekkua ja kalja on sitäpaitsi yllättävän kallista täällä. Auringonlaskua on kiva mennä kattelemaan, kun siinä on aina paljon paikallisia bulevardilla ihastelemassa sitä kanssa. Ihmiset täällä on ihan järjettömän ystävällisiä ja ehkä vähän uteliaita. Peruskysymykset: Mistä tulet, mihin olet menossa, kauan olette täällä. Viimeiseen kysymykseen kun ollaan vastattu, että ollaan kaksi kuukautta mestoilla, meinaa leuat putoo lattiaan. Useimmat turistit käyvät vain kääntymässä täällä, ehkä semmoinen 3-4 päivää taitaa olla keskiarvo normituristeilla.

Ensimmäiset ajatukset.

Miten päädyimme lähtemään Aasiaan vuodeksi? Siihen on itse asiassa monta syytä. Jo pienestä pitäen perheemme matkusti ympäri Suomea leirintäalueilla kuin mustalaiset ja tapaamassa ystäviä ympäri Suomen. Tunsimme olomme kotoisaksi joka puolella kuin hipit ja rakastimme tavata ja olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Omin ilmeisesti tämän mentaliteetin, sillä pidän yhä uusien ihmisten tapaamisesta ja uusien paikkojen näkemisestä. Koska perheeni ei ollut rikas meillä ei ollut koskaan mahdollisuutta matkustaa ulkomaille, kunnes pääsin Neuvostoliittoon koulun kautta 80-luvun loppupuolella, ja taas uudestaan isovanhempieni kanssa. Muistan, kuinka maa ja sen ihmiset olivat köyhiä, mutta ystävällisiä, ainakin turisteja kohtaan. Mieleeni jäi enimmäkseen mukavia muistoja maasta. Ruotsissa kävin myös kouluretkellä ja lapsuudenkaverin perheen kanssa. Jälleen sain mukavia muistoja.

Ensimmäinen ulkomaan matkani, jonka järjestin itse silloisen poikaystäväni kanssa, oli tärkein tähän asti. Pärjäsimme kahdestaan kahdeksantoistavuotiaina Espanjassa. Pidin matkasta jälleen paljon. Näihin aikoihin keskivertokansalainen ei matkustanut paljon ulkomaille, mitä nyt suomalaiset yleensä Ruotsiin, jotkut jopa Kanarian saarille asti. Elettiin mielenkiintoisia aikoja, jolloin apuna ei ollut nettiä tai kännyköitä. Viikkokin meni helposti ilman yhteydenottoja tuttuihin ihmisiin, olit tekemisissä vain lähimpien, tuntemattomien, ihmisten kanssa ulkomailla. Normipuhelin oli toki käytössä, mutta puhelut ulkomaille olivat liian kalliita, joten en koskaan soittanut kenellekään.

Vuonna 1992 tapasin nykyisen mieheni, jonka kanssa on taivallettu yhdessä lähes 21 vuotta. Viikkoja ennen tapaamistamme olin lapsuudenkaverini kanssa varannut viikon matkan Englantiin. Tämä oli toinen suuri matkani, vain minä ja kaverini vapaita tekemään mitä halusimme.
Koska sopeudun hyvin eri ympäristöihin ja olen saanut paljon hyviä muistoja ja kokemuksia matkoilta, rakkauteni matkustamiseen kasvaa jatkuvasti. Suurin huume matkustamisessa on sen tuoma vapaus. Olen aina halunnut vapauden olla spontaaninen ja päättää tekemisistäni. Matkustaminen antaa vapauden siihen.

Vuosien kuluessa matkamme veivät meitä aina vain eksoottisempiin paikkoihin, paikkoihin joissa et juurikaan tavannut suomalaista turistia. Ennen näitä matkoja kävimme kuitenkin Kreikassa, Irlannissa, Virossa, Marokossa, Euroopan kiertueella ja ympäri Suomea isäni kanssa. Nukuimme autoissa, ihmisten kodeissa, jopa hieman vaarallisissa paikoissa. Kuten aiemmin sanoin kasvoin hippityylisessä ympäristössä, ja isäni oli erittäin luottavainen kanssaihmisiään kohtaan, joten hän ei suuresti huolestunut mistään. Ja harvemmin meidän tarvitsikaan huolestua mistään. Marokkolainen poliisikin oli ystävällinen meille, kun isäni ajoi hieman ylinopeutta tietämättään. Poliisi repi nopeussakon ja naureskeli perään.
Yhteiset matkamme olivat mahtavia, ja suunnittelimme tekevämme myöhemmin yhteismatkan Afrikkaan. Myös veljeni ja hänen puolisonsa lähtisi mukaan. Emme ole paljon matkustaneet heidän kanssa. Unelmoimme myös Irlannin matkasta tällä ryhmällä, sillä Irlanti on aina ollut meidän kaikkien sydäntä lähellä jollain kummalla tavalla. Emme koskaan ymmärtäneet miksi, kunnes vuosi 2012 valaisi meitä. Siitä lisää myöhemmin.

Eniten olen kuitenkin matkustanut Karin kanssa. Olen käynyt nyt yli neljässäkymmenessä maassa, mikä ei tunnu kovin paljolta, kun ajattelee, että olen aloittanut matkustamisen jo 80-luvun puolessa välissä. Olemmekin käyneet monissa maissa useaan otteeseen, vain siitä syystä, että pidimme maista niin paljon. Yleensä ne olivat Aasian maita. Olin onnekas, kun tapasin ihmisen, joka pitää matkustamisesta yhtä paljon kuin minä. Yhdessä olemme myös aloittaneet monta harrastusta ja yksi parhaista päätöksistämme oli suorittaa sukelluskurssi Egyptissä vuonna 2001. Tämän kurssin jälkeen matkamme ovat vieneet meitä sukellusystävällisille seuduille. Aaltojen alta avautuu aivan toinen maailma.

Matkustustaustani lisäksi myös muut asiat vaikuttivat matkustusintooni. Isovanhempani vaikuttivat suuresti asiaan, he matkustivat maailmalla jo 60-luvulla, mutta mieleenpainuvimpia matkoja he tekivät Australiaan, Syyriaan, Amerikkaan ja Thaimaahan. Halusin seurata heidän jalanjälkiään, heidän matkansa olivat liioittelematta kiehtovia. Ilokseni löysinkin itseni myöhemmin poseeraamassa samoilla jalansijoilla kuin isovanhempani.
Isovanhempani ovat Venäjän puolen Karjalasta kotoisin, joten sodan aikana he menettivät lähes kaiken. He kasvoivat maailmaan, jossa moni asia tehtiin itse, ja he loivatkin uudesta elämästään paljon paremman ja olivat kovia tekemään töitä. Mutta eniten he rakastivat matkustamista, eikä olisi ollut ihme, jos he olisivat päätyneet Etelämantereelle aikoina, jolloin juuri ketään ei sinne mennyt. He tekivät mitä halusivat ja nauttivat elämästä. He ovat sankareitani, ja heistä tuli myös Karin sankareita.

Ensimmäiset ideat viettää normaalia pidempi aika ulkomailla kehittyivät vuosien varrella. Vietimme vuosi vuodelta pidempiä aikoja matkoilla ja huomasimme, että voisimme luultavasti myös asua ulkomailla, koska meille ei tuottanut vaikeuksia viettää pidempää aikaa jossain. Suurin vaikuttaja päätökseemme oli kuitenkin kiireinen työ-ja bisneselämä, olemme molemmat työskennelleet teini-iästä lähtien, ja työmäärä on kasvanut vuosi vuodelta siihen pisteeseen, jossa alkaa kyseenalaistamaan työntekijän ja ihmisen arvoa työnantajalleen. Raha tuntuu tärkeämmältä, kuin ihmisen hyvinvointi. Halusimme pois tästä oravanpyörästä, edes hetkeksi. Ja koska Suomessa on yhä mahdollisuus vuorotteluvapaaseen, halusin käyttää tilaisuuden hyväksi.

Aloimme suunnitella tätä matkaa enemmän noin pari vuotta sitten. Monta asiaa piti huomioida. Asuntolaina, Karin oma yritys, myös perhe- ja paperiasioita piti ottaa huomioon. Muutama kaverimme on asunut ulkomailla vuoden tai enemmän, ja heillä on ollut hyviä kokemuksia ulkomaan vuosistaan. Suomalaisethan ovat yleensä tyytyväisiä, kun pääsevät pois kylmästä ja lumesta. Juttelimme asiasta siis kavereille ja perheelle ja heinäkuussa 2012 jätin paperit pomolleni. Matkalle piti lähteä marraskuussa jokavuotisen Englannin Firefest-festivaalin jälkeen. Mutta elokuussa saimme järkyttäviä uutisia.

Isälläni diagnosoitiin aggressiivinen eturauhassyöpä. Peruin matkamme, ja jäin tukemaan isääni taistelussa. Hän joutui sairaalaan lokakuussa, eikä koskaan palannut kotiin. Vierailimme sairaalassa joka päivä hänen siellä olon ajan, kuuden viikon ajan. Viimeisinä päivinä isäni kommunikoi kanssamme silmillään ja viimeiset sanat jotka hän juuri ja juuri kykeni sanomaan olivat, että hän rakastaa meitä, ja sanoin sen hänellekin joka päivä. Hän poistui luotamme joulukuun viidentenä, 2012, vain kolme päivää 66-vuotis syntymäpäiviensä jälkeen. Hän ei koskaan päässyt eläkkeelle, vaan jatkoi pidennettyä työelämää, koska oli aina niin hyvässä kunnossa. Tämä vaikutti suuresti kaikkiin isäni läheisiin. Olimme vieläkin vakuuttuneempia siitä, että jätämme työelämän, vaikkakin vain vuodeksi. Ja koska eläketilanne Suomessa tuntuu olevan tällä hetkellä kaoottinen tunsimme, että jos halusimme pitää eläkettä, se olisi nyt. Isäni piti kunnostaan aina huolta, ja hänen tapauksen vuoksi tunsimme, että et voi tietää millon aikasi koittaa, joten tartu hetkeen.

Unissa unelmoin matkasta, jonka olisimme tehneet Afrikkaan isäni kanssa. Ainakin hän pääsi käymään siellä vuosi ennen kuolemaansa puolisonsa kanssa. Olin silti odottanut yhteistä matkaamme paljon, ja kuinka olisin vielä halunnut viettää ne hetket hänen kanssaan. Ennen poismenoaan hän paljasti meille erään asian Irlannista. Hänen serkkunsa oli tehnyt sukututkimusta, ja sukujuuremme ovat Irlannista. Isäni kuoleman jälkeen hänen serkkunsa kuitenkin hieman korjasi asiaa. Juuremme ovat Skotlannista. Ei aivan Irlanti, mutta olimme lähellä;) Toivon jonain päivänä pääseväni sinne veljeni ja muiden sukulaisten kanssa. Olen surullinen, ettei isäni voi jakaa näitä hetkiä kanssamme. Tällä Aasian matkalla hän on kuitenkin joka askelen mukanani, hän on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni, joka antoi niin paljon minulle. Teen tämän matkan hänen muistolleen ja muistoille, jotka jaoimme yhdessä matkoillamme. Toivon, että saamme tällä matkalla yhtä hienoja muistoja, kuin saimme matkoilla isäni kanssa, ja tapaamme yhtä hienoja ihmisiä.

Mitä matkustamiseen juuri Aasiassa tulee, pidimme aina näistä maista matkustaessamme aiemmin Thaimaassa, Vietnamissa, Filippiineillä, Indonesiassa, Malesiassa ja Kiinassa. Lämpimien ihmisten lisäksi säät ovat hyvät, asuminen halpaa ja sukeltaminen myös hyvää. Se on siis paratiisimme. Sieltä puuttuu vain ystävät, perhe ja meidän musiikki. Tämä vuosi valaisee meitä myös sen suhteen, haluammeko asua täällä pysyvästi, ja ehkä avata oman sukellusliikeen jonnekin.
Tartu hetkeen.

Vähän backgroundia

Synnyin ja vartuin perusjakomäkeläisessä perheessä, jossa ei liikoja rahoja ollut. Äitini kanssa tein pari reissua Ruotsiin, mutta siinä olivatkin lapsuuteni ulkomaanmatkat. Nuorempana en edes uskaltanut kuvitella, että vanhempana alkaisin matkustelemaan. Frendini Tape ja Jani alkoivat interrailaamaan ja sen jälkeen kävivät mm. junalla Neuvostoliiton halki Nepalissa. Veikkaan, että sain itse tästä kipinän matkustamiseen. Aluksi Ruotsin risteilyitä ja työelämän aloittamisen myötä aloin varovasti tekemään pikkureissuja vähän kauemmaksi. Ensin välimeren maita ja sitten jossain vaiheessa uskalsin jo Egyptiinkin.

Satun tapaamisen myötä matkusteluun alkoi tulla uusia elementtejä. Teimme useita reissuja Satun faijan, Hanskin kanssa. Näillä reissuilla ei paljoa velttoiltu, aina jotain urheiluaktiviteetteja oli mukana, fillarointia, lenkkeilyä, salia etc. Pörräsimme yhdessä läpi Euroopan, teimme muutaman rantalomareissun ja kerran kiersimme Suomen. Kun lähinurkat oli koluttu teimme ensimmäisen Thaimaan reissun 90-luvun loppupuolella. Kävimme siellä monta kertaa peräkkäisinä vuosina ja välillä tuli piipahdettua muissakin kaukoidän maissa.

Vuonna 2001 tuli iso jytky; löysimme sukeltamisen. Silloin hurahdimme lopullisesti reissamiseen ja sen jälkeen aloimme tehdä pari reissua vuosittain. Kesälomilla aina koko kuukausi ja välillä vielä pidempäänkin tien päällä. Tämän jälkeen melkein joka lomalla ollaan päästy sukeltamaan, lukuunottamatta paria kaupunkilomaa. Jossain vaiheessa aloimme ajatella, että tekisimme pidemmän reissun, jonka aikana suorittaisimme divemaster-kurssin. Muutama vuosi meni ennenkuin asiat loksahtelivat kohdilleen ja päästiin toteuttamaan tätä ideaa. Nyt siis ollaan vuoden tripillä ympäri Aasiaa, ilman suurempia suunnitelmia. Katsotaan mistä itsemme löydämme...